Ihania yllätyksiä ja kotiinpaluu turvallisesti tutun lentokapteenin kyydillä

Arjen tahti kiihtyi samalla, kun kotiinlähtö lähestyi. Kävin mahdollisimman usein vierailuilla Lepokodilla, jossa rajoituksia jo vähitellen höllennettiin COVID-tilanteen helpottaessa. Vapaa-ajalla pelasimme golfia, teimme tuliaisostoksia ja yritimme ehtiä tehdä kaikkea sellaista, mitä oli ollut suunnitelmissa, mutta mihin ei ollut vielä löytynyt aikaa. 

Eräänä aamuna herätyskello soitti vähän jälkeen kuusi, jotta ehdimme pyöräillä rannalle katsomaan, kun aurinko nousi Atlantin takaa.




Kari osallistui Kerhotalon retkelle Florida Panthersin NHL-jääkiekko-otteluun. Jäähalli on Coral Springsissä reilun tunnin ajomatkan päässä. Valitettavasti kotijoukkue hävisi Columbus Blue Jacketsille 3-6. Patrik Laine teki yhden vierasjoukkueen maaleista.

Loppupäivinä tuli myös harrastettua leivontaa, sillä olin luvannut tehdä tarjottavat viimeisen sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeisille kirkkokahveille. Ne olisivat samalla pienimuotoiset läksiäisemme. Naapurimme Armi lainasi ystävällisesti sähkövatkaintaan ja keittiövaakaansa, ja aloin kokeilla eri reseptejä ja opetella tuntemaan keittiön uunin ’sielunelämää’. 

Viipaleleivät onnistuivat hyvin, vaikkei kaupasta löytynyt suomalaista siirappia vastaavaa tuotetta, mutta vaahterasiirappi sai kelvata. Suklainen mutakakku tahtoi jäädä joka kerta likilaskuiseksi, mutta mantelijauhosta leivottuna se oli ihanan tiivistä ja oikeastaan se vain parani seisottuaan pari päivää.


Porkkanakakkuun tarvittiin porkkanaraastetta, ja sitä olisi kaupassa ollut valmiinakin, mutta päädyimme kuitenkin ostamaan raastimen, jolla raastoimme käsin pari pussillista porkkanoita. Porkkanakakun kuorrutetta varten tarvittiin runsaasti voita ja tomusokeria, ja niinpä lopputulos oli tosi makea!







Viikonloppu alkoi ihanalla yllätyksellä, kun nuorin lapsemme Kaius ja hänen tyttöystävänsä Jenna soittivat whatsapp-videopuhelun Helsinki-Vantaan lentokentältä Miamin lähtöportilta - he olivat tulossa hakemaan meitä kotiin!  Jennan isä on Finnairin lentokapteeni, joka oli saanut järjestetyksi työvuoronsa siten, että hän kipparoi Jennan ja Kaiuksen lennon Miamiin lauantaina ja lentäisi meidät kaikki kotiin tiistaina! Nuoret kertoivat varanneensa hotellin Miamista pariksi yöksi, ja tulisivat Brightline-junalla West Palm Beachiin maanantaina. Mahtava yllätys!

Nuoret olivat siis tulossa maanantaina, joten meillä oli vielä viikonloppu aikaa valmistella kotiinpaluutamme kahdestaan. Viikonloppuna Lake Worthissa järjestettiin vuosittainen Street Painting Festival, jonne osallistuu lähes 100.000 vierasta. Kaksi pääkatua ja niiden väliset sivukadut oli suljettu liikenteeltä ja kaduilla oli merkitty kullekin taiteilijalle tai ryhmälle oma alue maalattavaksi. Lisäksi siellä oli paikallisen ravintolatarjonnan lisäksi monia ruoka- ja juomakojuja, joista saattoi ostaa mieleistään syötävää ja juotavaa. 

Kadulla oli aikamoinen tungos ja kuten arvata saattaa, lähiympäristön kadut olivat tupaten täynnä pysäköityjä autoja ja lisäksi ruuhkia, kun kaksi isoa ja vilkasta katua oli pois käytöstä. 
















Kadulla oli maskisuositus Vermeerin ”Tyttö ja helmikorvakoru”-taulun ohjeistamana, mutta suurin osa ei siitä välittänyt. Uskomattoman hienoja teoksia katuihin syntyi!




















Sunnuntain 27.2. jumalanpalveluksissa minulla oli saarnavuoro ja Kari soitti taas suomenkielisessä palveluksessa flyygelitorvea. Lisäksi Floridan mieslaulajat esittivät pari laulua ja tunnelma oli juhlava. Kirkkokahveilla vietettiin sitten läksiäisiämme. 

Kolme pellillistä porkkana-pähkinäkakkua ja pari suklaakakkua sekä kaikki viipaleleivät tekivät hyvin kauppansa 😊. Monista seurakuntalaisista oli tullut ystäviä, ja he muistivat läksiäislahjoin ja -kortein, mikä tuntui mukavalta ja lämmitti sydäntä. Kirkkokahvien jälkeen oli vielä englanninkielinen palvelus, ja sen myötä työtehtäväni St. Andrewsin seurakunnassa olivatkin sitten melkein paketissa. 

Olin luvannut käydä vielä lepokodilla jakamassa yksityisehtoollista sunnuntai-iltapäivällä, joten se jäi viimeiseksi työtehtäväkseni Floridassa. Olo oli toisaalta helpottunut ja toisaalta haikea. Oli hieno kokemus saada palvella St. Andrew's Lutheran Churchissa kokoontuvaa seurakuntaa!







Maanantaina Kaius ja Jenna saapuivat sitten Brightline-junalla West Palm Beachiin puolen päivän maissa. Kävimme ravintolassa lounaalla ja sen jälkeen teimme kiertoajelun Palm Beachin rantatiellä ihmetellen taas miljonäärien palatseja. 






Kävimme pikaisesti kämpillä ja ehdimme vielä reiluksi tunniksi beachille makailemaan ja uimaan Atlantin 25-asteisissa aalloissa. Olimme päättäneet mennä illallakin ravintolaan syömään, mutta Street Painting Festivalin jälkeen lähes kaikki ravintolat olivat kiinni. Yksi meksikolaisravintola oli kuitenkin auki ja saimme vatsamme täyteen. Palvelu oli aika hidasta ja nuorten silmät alkoivat jo lurpahdella jet-lagista johtuen.







Lähtöaamunamme tiistaina meillä oli aikainen herätys, koska olimme päättäneet mennä katsomaan auringonnousua rantaan ja aamiaiselle mukavaan rantaravintolaan. Taivaanranta oli valitettavasti pilvessä aamun sarastaessa, joten auringonnousu jäi näkemättä, mutta maistuvat aamiaiset toki saimme. Aamupäivän aikana taivaskin selkeni ja nuoret menivät vielä pariksi tunniksi rannalle, kun me jäimme pakkaamaan ja siivoamaan paikkoja kuntoon.

Jääkaapista ja pakastimesta löytyneistä jämistä saimme koottua runsaan lounaan. Sen jälkeen pakkaaminen ja siivoaminen jatkui, ja illansuussa suuntasimme kohti lentokenttää. Autovuokraamon omistaja Sal kuljetti meidät ja kaikki kuusi (!) matkalaukkuamme Miamin kentälle. Kaius ja Jenna menivät varmuuden vuoksi junalla, kun ei ollut varmuutta, miten kaikki mahtuisimme. Olisivat hekin mahtuneet, vaikka aika ahdasta olisi ollut. Juna oli ollut kuitenkin edullinen ja oikein mukava, ja se meni suoraan lentokentälle. Meidänkin automatkamme sujui yllättävän hyvin, mitään ruuhkia ei matkan varrella ollut. 

Kentällä kohtasimme taas nuoret ja saimme checkattua kaikki matkatavaramme sisään huomataksemme, että turvatarkastukseen oli monen sadan metrin (!) mittainen jono
– Amerikassa kaikki on suurta! Jono kuitenkin eteni kohtuullisen nopeasti. Koska lentomme lähtisi vasta klo 23, päätimme ruokailla ja odotella koneen lähtöä loungessa.






Lentomatka sujui ensiluokkaisesti Jukan kipparoimana. Miamista noustessamme lensimme kutakuinkin Lake Worthin yli (kuva) ja vilkutimme hyvästiksi. 





Olimme saaneet ylennyksen business-luokkaan, jossa penkit kallistuvat aivan vaakatasoon vuoteiksi. Niinpä saimmekin nukutuksi kunnon yöunet ilman selän tai niskan kolotuksia ja heräsimme ”aamulla” virkeinä. Kello oli siis jo yli puolen päivän Suomen aikaa.

Laskeuduimme turvallisesti lumiselle Helsinki-Vantaan lentokentälle ja saimme matkatavaramme aika nopeasti. Vanhempi poikamme Tommi oli meitä vastassa ja kuljetti meidät mukavasti kotiin. Siellä meitä odotti seuraava yllätys, kun kaikki lapsemme ja lapsenlapsemme olivat valmistaneet ruoan ja söimme kaikki yhdessä maittavan tervetuliaisaterian.




Vaikka kolme kuukautta Lake Worthissa oli todella mukava kokemus, on silti todella ihanaa olla kotona! Hesari kannetaan kotiin ja sen voi lukea paperiversiona.






Pari päivää on nyt mennyt aikaeroon totutellessa, pyykkiä pestessä sekä ystäviä ja perhettä tavatessa. Tänään sunnuntaina kävimme myös avaamassa hiihtokauden. Hieno aurinkoinen kevättalvinen sää hemmotteli meitä hyväkuntoisilla laduilla. Kyllä Suomessa on niin paljon hienoja juttuja!

Vähitellen arki täällä Suomessa palaa ja aloitan 15.3. johtavan papin sijaisuuden Helsingissä Kallion seurakunnassa. Odotan innolla uuden työn tuomia uusia kokemuksia.



Kiitos siitä, että olet lukenut tätä blogiani ja seurannut seikkailuitani turistipappina Lake Worthissa! Siunausta alkaneeseen paastonaikaan ja kohti kevään valoa!


Kommentit

  1. Kiitokset näistä kertomuksista - upeita elämyksiä ja kuvia on ollut hauskaa lukea. Lapsenne todellakin tiesivät, miten parhaiten ilahduttaa teitä - upeita ovat. Tervetuloa kotosuomeen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työt alkavat Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnalla

Ensimmäiset päivämme Lake Worthissa