Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2021.

Erilainen joulu

Kuva
Joulun aika oli täynnä tapahtumia: lepokodilla pidettiin Kauneimmat joululaulut -tilaisuus miellyttävästi ja terveysturvallisesti ulkona. Tarjolla oli glögiä ja sen kanssa ruotsalaisia Anna’s pepparkakor . Yhteislaulut houkuttelivat paikalle myös muita kuin lepokodin asukkaita, ja lähes koko Kauneimmat joululaulut -vihko tuli laulettua läpi. Aikaisin jouluaaton aamuna lepokodilla tapahtui jälleen, silloin pidettiin jouluinen ehtoollishartaus. Koronamääräykset olivat tiukentuneet edellisestä päivästä, ja kaikille meille ulkopuolisille tehtiin ensin koronatesti. Suureksi iloksemme olimme kaikki sinä aamuna negatiivisia! 😊 Jouluaattona osallistuimme täällä asuville suomalaisille järjestetyn joulurauhan julistukseen meidän lähipuistossamme Bryant Parkissa. Paikalle saapui nelisenkymmentä suomalaista, ja ohjelma alkoi Karin trumpettifanfaarilla. Sen jälkeen kunniakonsuli Peter Makila luki joulurauhanjulistuksen ja minä joulurukouksen. Lopuksi lauloimme virren Jumala ompi linnamme , jonka

Golfia ja kauneimpia joululauluja

Kuva
 Kolmas viikko täällä alkoi helteisessä säässä, mutta töiden vuoksi tulee oltua harmittavan paljon sisätiloissa. Torstai on seurakunnassa monien tapahtumien päivä: kirkolla kokoontuvat rukouspiiri ja raamattupiiri ja iltapäivällä käydään vierailulla suomalaisten lepokodilla laulattamassa ja jutustelemassa asukkaiden kanssa. Perjantaina minulla oli työpäivä ”kotitoimistolla” viikonlopun tapahtumien valmistelemiseksi, mutta ensin ajoin Karin Okeeheeleen golfkentälle vajaan puolen tunnin ajomatkan päähän. Kierros suomalaisryhmän kanssa oli kuulemma sujunut hyvin (alle tasoituksen) ja kännykkäkameraan oli tarttunut suomalaisittain eksoottisia eläimiä väylien varrella. Kari, samoin kuin muut suomalaiset, pelasivat kävellen, mikä on täkäläisittäin poikkeus, sillä lähes kaikki ajavat golf-autolla ja joillakin kentillä se on pakollistakin. 28 asteessa pelatun kierroksen jälkeen Kari totesi, ettei golf-auto olisi ehkä ollut kuitenkaan kovin huono valinta 😊 . Mutta edelleen hän on sitä mieltä,

Ostosretki IKEAan, joulukonsertti ja jouluvalmisteluja

Kuva
Viikonloppuna pääsimme tutustumaan Lake Worthin ympäristöön hiukan lisää, kun vuokranantajamme Arja ja Peter tarjoutuivat kierrättämään meitä West Palm Beachin alueella. Rantatien varressa on toinen toistaan upeampia asuintaloja, joita tosin ympäröivät korkeat pensasaidat tai paikoin jopa muurit, jotka estävät ohikulkijoita tirkistelemästä pihoihin. Ajoimme myös Donald Trumpin kartanon, Mar-a-Lagon ohi, mutta emme onnistuneet näkemään vilaustakaan talon isännästä.  Mielenkiintoinen tutustusmiskohde oli upporikkaan teollisuusmies Henry Morgan Flaglerin kartano, Whitehall, joka toimii museona. Flagler oli Standard Oilin – yli 100 vuoden ajan maailman tuottoisimman yrityksen – perustaja. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän rakennutti rautatien läpi koko Floridan ja häntä voidaan kutsua modernin Floridan perustajaksi. White Hall on todella ylellinen rakennus ja sijaitsee hienolla paikalla meren rannalla.   K iertäessämme White Hallia Karin kännykkään kilahti viesti, että FedEx oli toimitt

Joulu lähestyy

Kuva
  Itsenäisyyspäivän jälkeen alkoi perehtyminen työtehtäviini St. Andrew’s Lutheran Churchin palveluksessa. Tiistaiaamuksi olimme sopineet yhteisestä merenranta-aamiaisesta pastori Samin ja vaimonsa Tarjan kanssa. Sami ja Tarja hakivat meidät taloltamme ja suuntasimme suosittuun merenrantaravintolaan Lantana Municipal Beachilla hieman Lake Worthista etelään.  Kari oli herännyt jo varhain tekemään etätöitä ja syönyt silloin kevyen aamiaisen. Tuhti amerikkalainen aamiainen olikin jo lähes lounas. Annokset olivat niin runsaita, ettei meistä kukaan jaksanut annostaan loppuun. Emme kuitenkaan halunneet loppuja mukaan doggie-bagiin, vaikka se on täällä ihan normaali käytäntö. Aamiaisen jälkeen suuntasimme kirkolle, missä minä ja Sami teimme suunnitelmaa lähiviikkojen töistä samalla, kun Kari jatkoi omia töitään toisessa toimistohuoneessa. Kirkolta palattuamme ajoimme ostoksille Target-nimiseen marketiin, jossa teimme ruokaostoksia. Targetista löysimme myös Chromecast-laitteen, jolla voimme

Työt alkavat Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnalla

Kuva
  Työarkeni Saint Andrew's Lutheran Churchin palveluksessa alkoi pyhänä, eli sunnuntaina 5.12. Seurakunnan vakituisen papin Samin kanssa olimme sopineet, että toimin ensimmäisissä messuissa avustavassa roolissa perehtyen samalla seurakunnan käytäntöihin.  Niinpä ensimmäisessä, suomenkielisessä messussa olin mukana vain jakamassa ehtoollista. Muuten istuin kirkon penkissä kuin muutkin seurakuntalaiset. Suomenkielisen messun jälkeen oli kirkkokahvit ja siellä saimme tutustua moneen seurakunnan jäseneen. Kirkkokahvit ja muu yhteisöllinen toiminta onkin hyvin keskeinen osa seurakunnan toimintaa. Kirkkokahvien jälkeen oli vuorossa englanninkielinen messu. Siinä oli mukana vain noin 10 seurakuntalaista, ja mieleen tuli väistämättä oma kotiseurakuntamme, jossa suomalaisen seurakunnan messussa käy ihan kivasti väkeä, mutta ruotsinkielisen seurakunnan jumalanpalveluksissa osallistuminen on vähäisempää. Jumalanpalvelusten jälkeen oli hetki aikaa kerätä voimia iltaa varten. Suomi-talolla järj

Ensimmäiset päivämme Lake Worthissa

Kuva
  Lyhyeksi jääneestä yöstä huolimatta unet karisivat silmistämme perjantaiaamuna heti auringon noustessa, ja pääsimme tutustumaan paremmin uuteen asuinympäristöömme. Talo ja ympäristö vaikuttivat oikein mukavilta. Pihalla meitä odotti vuokra-automme Nissan Sentra, jolla ajelisimme seuraavien kolmen kuukauden ajan. Olimme sopineet treffit vuokraisäntämme Peterin kanssa, joka tuli sovittuun aikaan ja vei meidät kiertoajelulle Lake Worthiin ja sen lähialueille. Lämpötila oli jo heti aamulla lähes hellelukemissa ja aurinko porotti täydeltä terältä. Kävimme tutustumassa myös Saint Andrew's Lutheran Churchin tiloihin kirkolla, missä tapasimme seurakunnan pastorin Samin, vaimonsa Tarjan sekä kanttori Mikan. Kirkolla pidetään sunnuntaisin messu ensin suomeksi ja sitten englanniksi ja messujen välissä nautitaan kirkkokahvit sekä vaihdetaan kuulumisia. Arkisin kirkolla kokoontuvat raamattupiiri sekä miesten ja naisten piirit. Suunnitelmissa on aloittaa jonkinlaista kuorotoimintaa tai lauluha