Tuulahduksia Meksikonlahdelta

 

Meille oli järjestynyt vapaan viikonlopun ja alkuviikon viikkovapaiden ansiosta pitkä vapaa sopivasti syntymäpäiväni aikaan. Suuntasimme Floridan niemimaan poikki Meksikonlahden puolelle Sanibel Island -lomasaarelle, jonne pääsi toki autolla Fort Meyersin rannikkokaupungista pitkää siltaa.

Menomatkaksi valitsimme Everglades-suoalueen poikki pohjoisemman reitin, joka kulki Lake Okeechobee -järven kautta. 

Maisemat luotisuorilla teillä olivat aika yksitoikkoiset, ja Okeechobee-järven seudulla nousi lisäksi sankka sumu, joten järvestäkään emme nähneet juuri mitään. Pysähdyimme matkalla vain pikaiselle lounaalle, ja saavuimme Fort Myersiin alkuiltapäivästä todetaksemme, ettemme vielä saisi hotellihuonettamme. Niinpä päätimme ensin poiketa Fort Myers Beachille. Sekin sijaitsee saarella, ja ainoa ajoväylä mantereelta oli perjantai-iltapäivällä varsin ruuhkainen. Löysimme kuitenkin jopa parkki-paikan aika kivuttomasti erään kahvilan pihalta. 

Kävimme kahvilla ja kävelimme pitkin kilometritolkulla jatkuvaa valkoista hiekkarantaa. Hiekka täällä on tosiaankin aivan valkoista ja erittäin hienoa, kuin vehnäjauhoa.

Kävelyn jälkeen jatkoimme matkaa Sanibelin saarelle, jonne pääsee pitkää siltaa pitkin. Oikeastaan siltoja on useita, sillä välillä tie kulki mantereen ja saaren välillä olevien hiekkasärkkien kautta. Majoituimme hotelliimme ja kävimme saman tien pulahtamassa uima-altaaseen, koska sääennusteiden mukaan tämä olisi viikonlopun lämpimin päivä. Harmillisesti juuri täksi viikonlopuksi Floridaan saakka ulottui pohjoisesta kylmä ilmamassa. 

Täällä ei sentään tullut lunta, kuten esimerkiksi Texasissa ja Alabamassa, jotka nekin ovat aika etelässä, mutta päivälämpötilatkin viikonloppuna olivat reilusti alle 20 astetta. Yllätykseksemme myös merivesi Meksikonlahden puolella oli vain noin 20 astetta, eli noin 5 astetta kylmempää kuin Atlantin vesi Lake Worth Beachilla.

Viileä sää ei siis kannustanut rantalomailuun. Sen sijaan kiertelimme saarta ja viereistä Captivan saarta ensin lauantaina autolla ja sunnuntaina pyöräillen. Kävimme tutustumassa mm. National Shell Museumiin, eli kansalliseen simpukkamuseoon.

 Merivirtojen ja aaltojen ansiosta erityisesti talviaikaan Sanibelin rannoille huuhtoutuu suunnaton määrä erilaisia simpukoita ja kotiloita. Täkäläinen ykkösharrastus onkin kävellä ja jopa kontata pitkin rantaviivaa yrittäen löytää harvinaisuuksia tai muuten poikkeuksellisen hienoja simpukankuoria.

Pyöräillen tutustuimme saarella mm. sarjakuvapiirtäjä J.N. "Ding" Darlingin perustamaan Wildlife Refuge -luonnonsuojelualueeseen, jossa näimme mangrove-metsiä ja paljon niissä eläviä erilaisia lintuja, erityisesti vesilintuja. Varoitustaulujen mukaan siellä saattaisi törmätä myös alligaattoreihin ja kilpikonniin, mutta onneksi me emme törmänneet. Näimme kuitenkin pyöräilymatkalla monia erikoisia liikennemerkkejä, joista yhdessä varoitettiin tietä ylittävistä kilpikonnista ja toisessa matalalla lentävistä pöllöistä. 😊

Kaikkiaan pyöräilimme hotellista vuokraamillamme kehnonlaisilla vaihteettomilla polkupyörillä lähes 40 kilometriä, ja viiden tunnin rupeaman jälkeen pyöräily tuntui reisissä ja erityisesti pakaroissa.

Maanantaiksi oli ennustettu hieman lämpimämpää, mutta päätimme kuitenkin lähteä mantereelle Fort Myersiin, jossa on Thomas Alva Edisonin ja Henry Fordin vierekkäin sijaitsevien talviasuntojen alueelle perustettu museoalue. Se olikin todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti käynnin arvoinen vierailukohde. 

Edison tunnetaan erityisesti sähkölampun keksijänä, mutta hänen keksintölistallaan oli paljon muutakin, fonografista ja äänilevyistä lyijyakkuun. Akut olivatkin muuten hänen keksinnöistään taloudellisesti kaikkein tuottoisimpia. Edison sai rekisteröidyksi vähintään yhden patentin joka vuosi 65 vuoden ajan. Hänellä onkin ylivoimaisesti eniten yksittäiselle henkilölle myönnettyjä patentteja maailmassa. 

Henry Fordin talon autotallissa oli monia Ford-autoja ihmeteltävänä. 

Museokäynnin jälkeen kävimme vielä kävelyllä Fort Myersin historiallisessa keskustassa, minkä jälkeen palasimme Sanibelille. Ehdimme vielä uima-altaalle ja rannalle nauttimaan päivän viimeisistä auringonsäteistä. Olimme ”juhlaviikonlopun” aikana käyneet useissa ravintoloissa, joista monet oikein hyviä, mutta osa ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiä. Onneksi viimeisenä iltanamme löysimme todella hyvän Blue Giraffe -ravintolan, jossa nautimme viikonlopun parhaan illallisen.

Lähtöaamuna heräsimme aikaisin ja suuntasimme saaren itäpäädyssä sijatsevan majakan rannalle ihailemaan auringonnousua ja sitten aamiaiselle Lighthouse Caféen, joka mainosti tarjoavansa maailman parasta aamiaista. Aamiainen olikin oikein hyvä, vaikkei ehkä kuitenkaan maailman paras…

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Naplesin rantakaupunkiin, jonne matkaoppaan mukaan tulevat kaikkein varakkaimmat ”lumilinnut” pohjoisista osavaltioista. Joimme kahvit viihtyisän kahvilan terassilla, ja sitten hyppäsimme taas autoon kohti kotia. Parin tunnin ajo Evergladesin poikki viivasuoraa ja tasaista ”Alligator Alley” -moottoritietä pitkin oli taas vähän yksitoikkoinen, mutta oli toki mielenkiintoista nähdä, että suoalueella on kasvillisuudeltaan ja maisemaltaan kuitenkin selvästi toisistaan poikkeavia alueita. Loppumatkalla I95-moottoritiellä Fort Lauderdalesta pohjoiseen saimme taas väistellä kaistoja holtittomasti vaihtelevia kaistapäitä, mutta sehän on meille jo tuttua, vaikka ei siihen varmaankaan ikinä totu.

Tämä pitkän viikonlopun reissu oli oikein mukava breikki, mutta kyllä oli taas mukava palata ”kotiin” Lake Worthiin.