Golfia, puista putoavia liskoja, teatteria ja kolari!

Sanibelin reissun jälkeen edessä oli paluu arkeen ja työtehtäviin. Lepokodille pääsimme Mika-kanttorin kanssa taas vierailemaan ja siellä pidimme suomalaisten ja amerikkalaisten yhteisen lauluhetken saatuamme ensin negatiiviset koronatestitulokset. Kari on pelaillut täällä golfia ja perjantaina töiden jälkeen minäkin vihdoin päätin lähteä golfmailojen kanssa muuallekin kuin harjoittelurangelle ja puttausviheriölle. Sain täältä ystäviltä lainaksi golfvälineet ja suuntasimme John Prince parkin laidalla olevalle John Prince Golf Academyn kolmen reiän harjoittelukentälle.

Ensimmäisten parin väylän haparoinnin jälkeen olin jo valmis pakkaamaan mailat ja toteamaan, ettei golf ole minun lajini. Kari kuitenkin lohdutti, että saan samaan hintaan enemmän lyöntejä. Kiersimme lopulta kenttää pari kierrosta ja tuntuma pelaamiseen alkoi palata. Väylän varrella ja vesiesteissä näimme erilaisia lintuja ja ällöttävän näköisiä liskoja. Pelaaminen sujui lopulta suorastaan yllättävän hyvin ja kierrosten jälkeen ostin Pro-shopista uudet golf-kengät odottamaan ensimmäistä täyttä kierrosta.

Ennusteen mukaan viikonlopuksi oli luvassa täkäläisittäin todella kylmää säätä. Päivälläkään elohopea ei nousisi yli 15 asteen ja yöllä saattaisi olla jopa pakkasta, ainakin vähän kauempana sisämaassa. Sääennusteisiin liitettiin eksoottinen varoitus: puista putoavat iguaaniliskot. Vaihtolämpöisinä ne jähmettyvät alle 5 asteen lämpötilassa ja menettävät otteensa puiden oksilta.

Niinpä niitä putoilee alas puista ja varoitus on sinänsä paikallaan, koska iguaani saattaa painaa toistakymmentä kiloa. TV:ssä varoitettiin myös siitä, ettei liskoja kannata ”pelastaa” sisätiloihin, sillä lämpötilan noustessa ne heräävät muutamassa sekunnissa ja saattavat aiheuttaa ikävää tuhoa asunnossa.

Lauantai-iltapäivällä osallistuimme Suomi-talolla ohjelmalliseen teatteri-iltapäivään. Täällä vuosikaudet talviaan viettänyt rouva perheineen järjesti hulvattoman hauskan improvisaatioteatteriesityksen ja sen päälle kahvit heidän Suomesta pitopalveluyrityksestään tuomiensa leivonnaisten kera. Tilaisuuden tuotto meni Suomi-talon hyväksi ja taas saimme kokea täkäläisessä suomalaisyhteisössä vallitsevaa talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä. Teatteri-iltapäivän jälkeen pääsimme taas Arjan ja Peterin lämmittämään saunaan.

Sunnuntain työpäivän jälkeen maanantaina oli taas vapaapäivä ja päätimme ajella parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä olevalle Lone Pine Golf -kentälle. 

Kari oli käynyt siellä aikaisemminkin ja tiesi, ettei sinne tarvinnut ajanvarausta vaan kenttä toimi palloränni-jonotusperiaatteella. Onneksi jonoa ei ollut juurikaan, ja pääsimme nopeasti kierroksellemme. Peli sujui vaihtelevasti, mutta tein yhden parin ja pari bogeya, mikä minun tasoituksellani oli ihan hyvin. Yllättäen myös puttaaminen sujui 😊.Yhdeksän reiän jälkeen kuitenkin totesin, että eiköhän tämä nyt riitä ensimmäiseksi kierrokseksi ja suuntasimme takaisin kohti kotia. 

Paluumatkalla olikin dramatiikkaa, kun meihin osui hit-and-run-ohjus. Aikasemmissa kirjoituksissamme olemme kertoneet moottoriteillä, erityisesti I-95-moottoritiellä suhailevista kaistapäistä. Kuusikaistaisen tien toiseksi oikeanpuoleista kaistaa noin satasen nopeutta ajaessamme kuului yhtäkkiä pamahdus ja auto tärähti. Ohitsemme suhahti valkoinen Honda ajaen reilua ylinopeutta ja jatkaen pujottelua kaistalta toiselle. Kaikki tapahtui todella nopeasti! Ilmeisesti auton kuljettaja oli yrittänyt pujahtaa meidän ja vasemmalla puolellamme ajavan auton välistä. Ei ihan mahtunut, vaan auton oikea etukulma osui meidän takakulmaamme - mutta se ei hurjastelijan menoa haitannut. Missä huumeissa lienee ajanut. Koska auto ei pysähtynyt eikä meidän autossamme tuntunut olevan ajoa estävää vikaa, emme myöskään halunneet pysähtyä vilkkaalle moottoritielle. Perille päästyämme tarkistimme vahingot ja jatkoimme suoraan autovuokraamolle. Vuokraamon omistaja lohdutti, että vaurio näyttää pahemmalta kuin se todennäköisesti on, ja se voitaneen korjata ilman maalaamokeikkaa. Tilanteessa olisi voinut käydä paljon pahemminkin, mutta onneksi suojelusenkelit olivat mukana. Tuolle moottoritielle emme kyllä jatkossa mene, ellei ole ihan pakko.

Tiistaina minulla oli täällä ensimmäinen ja todennäköisesti ainoa kirkollinen toimitus, joka oli amerikansuomalaisen, täällä koko ikänsä asuneen miehen hautaansiunaaminen. Seremonia oli kokonaan  englanniksi, ja myös virret laulettiin englanniksi. Pienimuotoinen ja herkkä tilaisuus.

Tätä kirjoittaessamme on enää alle neljä viikkoa tätä työjaksoa jäljellä. Täsmälleen neljän viikon päästä olemme nukkumassa ensimmäistä yötämme omassa sängyssämme Suomessa, ellei paluumatkalle tule mutkia. Toivottavasti ei tule viivästyksiä, sillä olemme optimoineet täällä olomme täsmälleen ESTA-matkustusluvan sallimaan 90 päivään, ja jos se ylittyy, voi maahantuloviranomaisten kanssa tulla vaikeuksia seuraavan kerran maahan saapuessamme. Mutta vielä saamme nauttia aurinkoisista päivistä ja lämpimistä illoista 

Vielä on kuitenkin muutamia juttuja, jotka haluamme tehdä ennen kotiinpaluuta: ensi maanantaina meillä on suunnitteilla mennä käymään Miamissa. Tällä kertaa turvallisesti nopealla Brightline-junalla. Siitä seuraavassa blogitekstissä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihania yllätyksiä ja kotiinpaluu turvallisesti tutun lentokapteenin kyydillä

Työt alkavat Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnalla

Ensimmäiset päivämme Lake Worthissa