Töitä, kulttuuria ja turismia

Viime viikonloppu oli taas työntäyteinen. Perjantaina oli aamulla suomen- ja englanninkielinen hartaus Lepokodilla sekä iltapäivällä muistotilaisuus Suomi-talolla. Lauantaina ehdimme kiertää myös puolikkaan golfkierroksen, joka tosin sujui aika kehnosti sekä Karilta että minulta. Sunnuntaina oli tuttuun tapaan sekä suomen- että englanninkielinen messu. Suomenkielisessä messussa oli väkeä ylivoimaisesti eniten täällä olomme aikana. Pitkästä aikaa voitiin viettää ehtoollista ja messussa oli paljon musiikkia: Eino Grön esitti useamman kappaleen messun lomassa, joista yksi koskettava duetto Oi kiitos, Luojani armollinen sopraano Marianne Mäenpään kanssa. Kari säesti Mika-kanttorin apuna virsiä flyygelitorvellaan. Kirkkokahveilla vietettiin sitten Eino Grönin ja toisen täällä pitkään vaikuttaneen suomalaisen synttärikahveja, tosin minä pääsin nauttimaan niistä vasta englanninkielisen messun jälkeen, koska suomenkielinen venyi niin pitkäksi, etten messujen välissä ehtinyt kahville.

Illalla meidät oli kutsuttu vierailulle tuttavien luo West Palm Beachin keskustaan, ja sen jälkeen olimme konsertissa kadun toisella puolella olevassa Kravis Centerissä. Orpheus Chamber Orchestra esitti mm. Rossinin, Bizét’n ja Debussyn musiikkia, osa jazzahtavina sovituksina. Solistina oli kolme Grammy-palkintoa voittanut saksofonisti Brenford Marsalis. Salissa oli huikea akustiikka, ja sekä orkesteri että solisti soittivat todella hienosti.

Yö jäi vähän lyhyeksi, vaikka maanantai olikin vapaapäivä. Kello herätti meidät normaalia aikaisemmin, sillä olimme päättäneet lähteä heti aamusta turistiretkelle Miamiin. 

Koska meillä oli ikäviä kokemuksia moottoritiellä ajamisesta, ajoimme pienempää tietä autolla West Palm Beachiin, missä hyppäsimme nopeaan Brightline-junaan. Se vie Miamin ydinkeskustaan hiukan yli tunnissa. 

Miamissa ostimme liput hop-on-hop-off -bussiin, ja kiersimme ympäri Miamia ja Miami Beachia kaksikerroksisen bussin avoimessa yläkerrassa. 

Nähtävyyksien lisäksi näimme aika hurjanlaista työturvallisuutta: rakenteilla olevan pilvenpiirtäjän parvekkeilla kiipeili työmiehiä ilman minkäänlaisia turvakaiteita monen kymmenen metrin korkeudessa. Olimme nähneet moista Afrikassa, mutta täällä Amerikassa moista ei olisi odottanut näkevänsä. Vaikka lämpötila oli hellelukemissa, bussin yläkerrassa kävi sen verran ilmavirta, ettei kuumuus haitannut. Tosin seurauksena oli, että Karin otsa oli aika punainen päivän päätteeksi. Hyppäsimme välillä pois bussista Little Havanan kaupunginosassa ja kävimme lounaalla Ernest Hemingwayn kantaravintolassa Sala'o Cuban Restaurant & Barissa. 

Kun olimme palanneet bussikierrokselta, kävimme vielä ajamassa kierroksen tolppien varassa kulkevassa Metro Moverissa. Se on yhden vaunun ”mini-metro”, jolla matkustaminen ei maksa mitään. Miamissa yritetään tehdä paljon töitä sen eteen, että ihmiset siirtyisivät käyttämään joukkoliikennettä, mutta yksityisautoilu on edelleen tärkein liikkumistapa. Jäimme pois Brightlinen asemalla ja yritimme ostaa automaatista liput takaisin West Palm Beachiin. Automaatissa oli jokin vika, joten emme saaneet lippuja, mutta rahat menivät luottokortilla kahteenkin kertaan. Palvelutiskiltä saimme kuitenkin liput ja nyt on sitten reklamaatiokierrokset menossa Brightlinen ja luottokorttiyhtiöiden kanssa ylimääräisten veloitusten palauttamiseksi. Brightline-junissa on täyttöasteen mukainen dynaaminen hinnoittelu ja paluumatkallamme hintaero Smart-luokan (”turistiluokka”) ja Premium-luokan välillä oli niin pieni, että päätimme ottaa Premium-liput. Niillä pääsimme ennen lähtöä all-inclusive Premium Loungeen, josta oli ilmainen ruoka- ja juomatarjoilu. Myös junassa tarjoilu oli ilmaista ja premium-luokan penkit olivat leveät ja mukavat. Auto odotti kuitenkin West Palm Beachin asemalla, joten ihan ”koko rahalla” ei tarjoiluista voinut nauttia.

Tiistaina meillä oli mukava lounastapaaminen Key Lime House -ravintolassa, jonka  jälkeen meidät oli kutsuttu kahville entisen IBM-tuttavamme Simo Nevasalon ja hänen puolisonsa Leenan hulppeassa merenranta-asunnossa. Simo oli Suomen IBM:n talousjohtaja silloin, kun olin 80-luvulla vastavalmistuneena ekonomina IBM:n palveluksessa, ja Kari tietysti oli hänen kanssaan enemmänkin tekemisissä. He ovat viettäneet talvensa täällä Floridassa jo 20 vuoden ajan. Oli mukava tavata pitkästä aikaa.

Parin vapaapäivän jälkeen arki jatkuu. Ajatukset alkavat myös yhä enemmän suuntautua Suomeen paluuseen, mutta saa nähdä, mitä ehdimme vielä täällä kokea! Siitä kerromme seuraavassa blogikirjoituksessamme.